Uusi ilta Muurlassa, vatsani on täysi ja oloni kaikin puolin seesteinen, taas istun Metallihuoneen työpöydän ääressä nauttien elosta täyteläisin siemauksin, ovi takanani on kiinni, silti Maria Callasin läpi kuulen elämäniloisen puheensorinan ja naurun keittiöstä. En rohkene soittaa musiikkia kovempaa, laitan silmäni kiinni ja kuvittelen. Vissi d’arte, vissi d’amore, taiteelle minä elin, rakkaudelle minä elin.
Iltani alkoi kovin samanlaisissa tunnelmissa aikaisemmin, Muurlan Opiston suurenmoinen Senaattorila tavalliseen tapaansa sai meidät kaikki yltäkylläisiksi myöhäiseen iltapäivään asti, ja minä poden syyllisyyttä siitä, etten aina osaa pukea sanoiksi tyytyväisyyttäni paikan päällä, noin omassa seurassani annoin iltapäivän lipua myöhemmäksi rauhaisin vedoin. Kunnes nuori neromme Jyrki, tavanomainen tuike silmäkulmassaan, pamahtaa sisään ovesta lyhyessä tummanruskeassa peruukissa, violetinkirjavassa villapaidassa, ruskeassa ruutuhameessa ja nahkakengissä pörröinen hattu kallellaan, haastellen minua liittymään seuraansa savukkeelle kirpeän raikkaaseen ulkoilmaan. Minä näen vain karvaiset sääret.
Heidi lopettaa torstaisiivouksensa, Renja ja Tea saapuvat paikalle ihailemaan nuorikkomme show’ta. Siviilipalvelusmiehemme Matin vielä liityttyä joukkoomme, päätämme pyhittää illan uuden valokuvaprojektin kehittämiselle, viimeistelemme Jyrkin kasvot kosmetiikan kosketuksin ja sovimme perehtyvämme ideaan illallisen ääressä. Matti ja Jyrki syleilevät sohvalla toverillisesti, ja Jyrki ottaa roolihahmonsa omakseen, nimeää sen Merviksi, ehdotettuaan ensin Railia ja Ritvaa, jotka olivat kahden isoäitini nimet, ja tästä syystä hylätyt. Muista kriiseistä on sopimatonta puhua, tahi kirjoittaa, julkisesti. Kellon ollessa jo lähemmäs kahdeksaa, Renja ja Tea lähtevät Saloon ostoksille ja me jääneet syöksemme aikaa pois luotamme molemmin käsin.
”Siivuja vai lohkoja?”, Tea pilkkoo tomaattia. Mitä ikinä sydämesi sanoo. Renja vakaan äidillisellä kädellään häärää lieden äärellä keittäen pastaa ja hellästi hauduttaen herkkusieniä. Keittiön lämmin tunnelma ja tuoksut tavoittavat meidät kaikki, eikä Muurlan asuntolan 4B ole koskaan tuntunut näin kotoisalta.
Nyt lienee jo syytä mainita, sillä kuuden hengen 16 euron illallinen oli mitä onnistunein, ruokapöydän ääreen kokoontuminen seurassa viiden kanssaeläjän, ja –kärsijän, oli mitä miellyttävin tapa viettää hiljaista iltaa : uudet illalliskutsut ovat jo sovitut tulevalle torstaille, tämänviikkoisen tomaatti-viinirypälesalaatin ja herkkusienipastan vastakohdaksi menu tulee olemaan gorgonzola-kukkakaalipaistos ja Renjan erikoisuus, Hasselbackanin perunat.
Nuorina valokuvaajina, mutta kyllin vanhoina tietämään, että ihanteelliset illalliskutsut vaativat aina pullon tahi useamman viiniä, löysimme pullollisen El Tiempoa puhtaasti rekvisiitaksi, jos El Tiempoa nyt viiniksi voi kutsua. Kauneimmat kiitoksemme ja ylistyksemme myöhemmin lauloimme sarjakuvalinjan toverillemme Markulle, joka uhrautui jättämään Hopeanuolen katsonnan huoneessaan ja liittymään seuraamme muutamaksi hetkeksi yhteisvalokuvat ottamaan. Allekirjoittaneen neuvot järjestelmäkameroiden kanssa kokemattomalle Markulle tarkennus- ja laukaisunapin käytöstä : Painele sitä hellästi, sitten vaan survaiset tositoimiin ryhtyessä.
Niin hyvin kuin voisinkin alati uinua Maria Callasin jumalaisissa aarioissa, nyt en enää tahdo yksin mököttää huoneessani, minä liityn heihin, jotka olohuoneessa nauravat, laulavat ja tanssivat ABBAa.
Olkaamme onnelliset; viini ja laulu
kaunistavat yön ja naurun,
huomenna herätkäämme paratiisissa.
- La Traviata
Teksti: Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti